DiscoNight!

Sain upean mahdollisuuden päästä kuvaamaan Helsinkiin yökerho Apolloon muutaman muun kuvaajan kanssa. Kiitos Minna! tässä! Taulu on tosin jo kuvausta jälkeen täydentynyt ja muuttanut muotoaan, sillä pikkulinnut lauloi uudesta mahdollisuudesta päästä kuvaamaan ja nyt haluan suunnitella kuvauksia hieman tarkemmin, kun tiedän millainen paikka on ja millaiset mahdollisuudet se tarjoaa.

Olen joskus käynyt Apollossa viettämässä iltaa ja täytyy sanoa, että silloin en ole kyllä osannut kiinnittää huomiota sen kaikkii upeisiin yksityiskohtiin, muun muassa kattomaalauksiin ja peilin reunuksiin jne. Nyt tuli katsottua jokaista nurkkaakin aivan eri tavalla.

Mitä siellä saatiin sitten aikaan? No kuvia. Haasteena itselle (edelleen) on se, että tuo lisävalon käyttö kuvissa on vierasta. Ja en ole vieläkään oiken päässyt sellaiseen kuvaustilanteeseen, että voisin rauhassa kokeilla, miettiä ja harjoitella. Aina on mukana kokeneempia jotka neuvoo (kiitos siitä!), tai sitten aiheutan itselleni kiireen tuntua, kun on liian vähän malleja ja liikaa kuvaajia (näiden yhteistapahtumien yksi haittapuoli, vaikka muuten ovatkin kivoja ja hauskoja juttuja). Uskoisin, että saisin tuota lisävalon käyttöä paremmin haltuun jos joutuisin tekemään alusta asti itse edes kerran.

No mutta sillä mentiin ja tämmöstä tuli tuutista ulos. Malleina tässä aivan upeat Laura Vivolin ja Jeremy Marcalle ❤

Ja tässä Laura ja Aino Hakkarainen ❤

Ja vielä Jeremy ❤

Itsellä jäi hyödyntämättä clubin upeat valot ja savukone. En tiedä mitä tusasin ja touhusin. Tai no – napsasin pari kuvaa siitä, mutta niistä ei jäänyt mitään muisteltavaa. Seuraavalle kerralle pari visiota niitäkin ajatellen jos vaan ehtii hyödyntämään ja osaa hyödyntää.

Kuvauksen jälkeen käytiin vielä kävelemässä Helsingin keskustassa Marien ja Kristerin kanssa. Malleina edelleen Laura ja Aino. Krister hallitsee tuon streetkuvauksen aivan järjettömän hienosti, kun itselle se on täysin vieras maailma ja olinkin kun kala kuivalla maalla. No tässä pari otosta sieltäkin. Jos ei muuta niin houkutteli lähtemään kyllä uudestaan kokeilemaan ja hyödyntämään katujen valoa. 🙂

aino-1-of-1-2

Kiitos Mallit ja kiitos Ihanat Tyypit! Ihanaa, että saan tehdä teidän kanssa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s